Klockriketeatern on kutsunut Mikhail Durnenkovin residenssinäytelmäkirjailijaksi kaudelle 2026–2028.

Teatteri on aiemmin tilannut ja esittänyt Durnenkovin näytelmät Divan ja Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa (yhteistyössä & Espoon Teatterin kanssa).

Klockriketeaternin 26. elokuuta järjestettävien esityskauden avajaisten yhteydessä Durnenkovin uusi näytelmä Ännu ett liv esitellään lukudraamana.

Lisäksi Klockriketeatern on tilannut Durnenkovilta uuden tekstin: libreton suurproduktioon Pro Patria, jonka ensi-ilta on syksyllä 2028.

Mikhail Durnenkov on yksi aikamme arvostetuimmista ja tunnustetuimmista näytelmäkirjailijoista sekä kotimaassaan Venäjällä että kansainvälisesti. Maaliskuusta 2022 lähtien hän on asunut Helsingissä. 

Palkittujen teatterinäytelmien lisäksi hän on kirjoittanut myös elokuvakäsikirjoituksia. Hänen näytelmiään on käännetty kuudelletoista kielelle ja esitetty yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maailmaa.

Kolme kysymystä Mishalle

Mitä sinulle merkitsee toimiminen residenssinäytelmäkirjailijana Klockriketeaternissa?

– Minulla on melko pitkä historia kansainvälisten teattereiden kanssa työskentelystä, mutta tämä residenssi on jotain aivan erityistä ja suuri kunnia. Minulle on erityisen tärkeää huomata, että minua näytelmäkirjailijana tarvitaan siinä maassa, jossa perheeni asuu. Saan myös valtavasti luovaa ja henkilökohtaista iloa työskentelystä Klockriketeaternin työryhmän kanssa, ja olen hyvin iloinen voidessani todeta, että ilo on molemminpuolista.

Mikä inspiroi sinua juuri nyt eniten?

– Juuri nyt minulla ei ole vaikeuksia löytää inspiraatiota; mikä tahansa voi toimia sen lähteenä – aina yhteiskuntaa puhuttelevista ajankohtaisista kysymyksistä ja kommenteista, niihin luoviin haasteisiin, joita nykyteatteri asettaa minulle.

Miten muutto Suomeen on vaikuttanut taiteelliseen työskentelyysi?

– Maastamuutolla on ollut merkittävä vaikutus. Kun asuin Venäjällä, tunsin venäläisen yleisöni ja kirjoitin näytelmäni sitä ajatellen. Sitä, että näytelmiäni esitettiin myös muissa maissa, pidin mukavana bonuksena. Tänne muutettuani kohtasin suomalaisen yleisön sekä muiden maiden yleisöjä – aina erilaisia, erilaisine odotuksineen ja erilaisine tapoineen suhtautua teatterityöhön. Jotta voisin jatkossakin olla merkityksellinen näytelmäkirjailija, minun oli ajateltava laajemmin kuin omia käsityksiäni siitä, miltä näytelmä voi ja sen pitäisi näyttää. Jos kuvailisin tätä muutamalla sanalla, sanoisin, että koen parhaillani toista luovaa kevättä, ja saan valtavasti iloa siitä, että voin yllättää itseni.