Michail Durnenkovin psykologinen suhdedraama Dan Henrikssonin ohjaamana. Näyttämöllä säkenöivät Ylva Eklad ja Jon Henriksen.
Syreenitien hoidettujen istutusten takana voimme aavistaa säröjä idyllissä – vai puskeeko tunkeileva vieraslaji esiin?
Kaudella 2024–25 esitimme kymmenen uutta tekstiä, jotka ammensivat inspiraatiota naisoletetuista Nobel-kirjailijoista.
Leikkisä mutta samalla elämän ja kuoleman kysymyksiä pohtiva esitys perustuu ruotsalaisen legendan Carl Michael Bellmanin musiikkiin ja runouteen.
Strindbergin ikiaikainen klassikko yhdistää magiaa, manipulaatiota ja illuusiota fyysisen teatterin unenomaiseen tanssiin tässä uudessa tulkinnassa.
Kulinaarinen konsertti Jyrki Tsutsusen makuelämyksillä.
Harry Martinsonin klassiseen avaruuseepokseen perustuva musiikkiteos ihmiskunnasta tienhaarassa.
Tulevaisuutta käsittelevässä, riemastuttavassa ja voimakkaan visuaalisessa esityksessä mikään ei ole mahdotonta.
Antiikin alkuperäiset setäselittäjät ovat täällä taas, nyt myös suomeksi!
Ajatuksia ja kokemuksia monikielisestä teatterista
Klockriketeatern & The Crossing lanseeraavat neljä uutta Aniara-videota
Osa 5 – We still pursue the customs formed on Earth
Osa 10: Lamentation
Osa 17 – Beneath the Catalpa Tree
Klockriketeatern osallistuu Kansallisteatterin Ukrainan tukikonserttiin.
Kuusiosainen kuunnelma. Christer Kihlmanin syväluotaava analyysi maailman tilanteesta ja humanismin rappeutumisesta.