– Todella hieno uutinen, vihdoinkin! huudahtaa Klockriketeaternin johtaja Dan Henriksson.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 29. lokakuuta valtionosuuksia yhteensä sadalle taide- ja kulttuurialan organisaatiolle. Näistä 69 edustaa esittäviä taiteita (teatteri, tanssi, sirkus) ja 31 musiikkialaa. Uusia VOS-organisaatiota on mukana 12, joista Klockriketeatern on ainoa ruotsinkielinen.
– Meille kyse on totta kai historiallisesta askeleesta, ja myös pienestä aluevaltauksesta: nyt Suomessa on taas kuusi ruotsinkielistä VOS-teatteria, Henriksson sanoo viitaten aikaan, jolloin Lilla Teatern oli vielä itsenäinen ruotsinkielinen instituutio.
Klockriketeaternin perusrahoitus siirtyy siis vuodenvaihteesta edespäin Taiteen edistämiskeskukselta (Taike) lakisääteisen valtionosuusjärjestelmän (VOS) piiriin.
– Teatterin ensimmäinen tuotanto Vägen till Klockrike sai ensi-iltansa täsmälleen 30 vuotta sitten, ja lähes siitä asti olemme tehneet töitä tasa-arvoisemman rahoitusrakenteen saavuttamiseksi ammattilaiskentällä. Meidän näkökulmastamme pitkään työstetty VOS-uudistus sai siis varsin onnellisen lopun, vaikka vapaa kenttä jätettiinkin nuolemaan näppejään – taas kerran, Henriksson harmittelee.
Uusi esittävän taiteen valtionosuuslaki astuu voimaan 1. tammikuuta 2022.
Samalla harkinnanvaraisten avustuksien epävarmuus jää pois, ja Klockriketeaternin työskentely nousee turvallisemmalle pohjalle.
– Kaikkein hienoimmalta tuntuu se, että meidän hakemuksemme hyväksyttiin suoraan kategoriaan “toistaiseksi voimassa oleva”, minkä ansiosta toimintaamme arvioidaan vain joka seitsemäs vuosi. Säästämme vuositasolla hurjasti aikaa ja resursseja, jotka voidaan suunnata taiteelliseen toimintaan, kun osa varainhankinnasta ja siihen liittyvästä raportoinnista jää pois.
– Tuntuu mahtavalta juhlistaa teatterin ensimmäisiä 30 vuotta näissä tunnelmissa! Meille VOS:iin pääsy merkitsee myös monivuotisen ja pitkäjänteisen työmme saamaa tunnustusta; olemme saaneet erinomaista jälkeä aikaiseksi monella eri osa-alueella. Nyt katsomme uteliaina tulevaisuuteen, teatterinjohtaja myhäilee.
Tällä hetkellä Klockrikella on työn alla muun muassa yhteinen projekti venäläisten teatterintekijöiden kanssa – tuleva teos käsittelee nimenomaan tulevaisuutta.
Vägen till Klockrike sai ensi-iltansa Kristin Olsonin ohjaamana 14. marraskuuta 1991. Olsoni dramatisoi tekstin Harry Martinsonin samannimisen romaanin pohjalta. Koko teatteri nimettiin pian romaanin mukaan, ja Harry Martinsonin henki ja teokset ovat eläneet vahvasti toiminnassa mukana jo kolmen vuosikymmenen ajan. Viimeisimpänä Klockriketeatern toteutti oman versionsa Martinsonin avaruuseepoksesta Aniara. Teos nähtiin kotimaan lisäksi myös Yhdysvalloissa ja Hollannissa vuosina 2019-20.
Klockriketeaternissa työskentelee tällä hetkellä kuusi vakituista sekä vuositasolla noin 40-50 freelance-työntekijää. Vuodesta 2016 alkaen teatteri on toiminut nomadina ilman omaa näyttämöä – Suomen kansainvälisenä nomaditeatterina.