Hyvän elämän jäljillä 
Vuosaari 21 -syysfestivaali

Taidetta ja kaikille avoimia tapahtumia Vuosaaressa koko syksyn

 

Klockriketeatern, KOM-teatteri ja Suomen valokuvataiteen museo ovat jo kuuden vuoden ajan järjestäneet erilaisia taide- ja kulttuurielämyksiä eri puolilla Vuosaarta. Yhdessä paikallisten tekijöiden, toimijoiden ja asukkaiden kanssa olemme pohtineet muun muassa sitä, mitä on hyvä elämä. 

Monipuolinen yhteistyö huipentuu tulevana syksynä erilaisista tapahtumista koostuvaan festivaaliin. Yhdessä vuosaarelaisten kanssa sukellamme kaupunginosan menneisyyteen ja tulevaisuuteen, herätämme eri paikat eloon tarinoiden avulla sekä juhlimme taiteen tekemisen ja kokemisen riemua pimenevissä syysilloissa. 

Vuosaari 21 -projektin materiaaleja ja työskentelyä esittelevä julkaisu ilmestyi osana festivaalia lokakuun 2021 aikana sekä digitaalisena että painettuna.

LUE VUOSAARI 21 -JULKAISU TÄSTÄ


OHJELMA SYKSYLLÄ 2021

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy!

 

TANSSII PUIDEN KANSSA

Aika:
15.8.2021 klo 16-17

Paikka: Lokkisaarenpuisto, Vuosaari

Konsepti ja ohjaus: Jenni Bergius, Maaretta Riionheimo

Muusikot: Natalia Castrillón, Eero Tikkanen, Kaisa Siirala, Juha Kujanpää, João Luis Lopes

Tanssijat: Sibiry Konate, Verna Laine, Anna Lehtonen

Avajaiset: Tanssii puiden kanssa

Hyvän elämän jäljillä -syysfestivaalin avajaiset ovat oodi luonnolle, kohtaamiselle, kuuntelemiselle ja jaetulle ilolle. Lokkisaarenpuiston metsäsaarekkeen sammaloitunut koivu, jykevät männyt, sinnikäs kataja, kaartuneet pajut ja aavistuksen surumieliset kuuset kutsuvat kanssaeläjänsä mukaan tanssiin.

Tanssii puiden kanssa

PÄÄHENKILÖT

Ensi-ilta: 1.10.2021 klo 18

Paikka: Vuotalo, Mosaiikkitori 2, Vuosaari

Esityskieli: Suomi

Haastattelut: Maaretta Riionheimo & Julia Hovi

Teksti: Jenni Bergius

Kuvaus, ohjaus ja leikkaus: Antti Kujanpää

Musiikki: Juha Kujanpää

Kertoja: Carl Alm

Näyttelijät: Teatteri IHME

Tuottajat: Julia Hovi & Sebastian Hornborg / Klockriketeatern

Kiitos Kangaslammen jengille

 

Päähenkilöt-lyhytelokuva

“Täällä mä istun. Aina. Tää lampi on mun olohuone.”

Vuosaaren pohjoisosassa, lähellä vanhaa ostaria, sijaitsee Kangaslampi. Lammen reunoilla on kaksi punaista laituria, joilla istuskelee usein  joukko ihmisiä, joiden polut ovat mutkitelleet sinne pitkiäkin reittejä. Vuosaari 21 -työryhmäläiset lähtivät tutustumaan tämän sakin elämään. Kylmän tullessa elämäntarinointi jatkui paikallisessa kapakassa.

Näiden tarinoiden pohjalta tehtiin Päähenkilöt-lyhytelokuva, jossa kuullaan tarinoita Lammen Talkkarin, pohjoisen Vuosaaren alueella päivystävän puolifiktiivisen hahmon kertomana.

ESITYSINSTALLAATIO
VYÖHYKE V

 

Ensi-ilta: 11.10.2021

Muut esitysajat: 14.10.–31.10.2021 – to, pe la klo 18 & klo 20, su klo 18

Paikka: Vuosaaren vanha lukio, Vuosaarentie 7, Vuosaari

Kesto: noin 1,5 h

Esityskieli: sanaton/monikielinen

Esteettömyys: teoksessa voi liikkua pyörätuolilla

 

Teoskonsepti ja toteutus: KOKIMO 

KOKIMOn työryhmä teoksessa: Jani Hietanen, Raisa Kilpeläinen, Viljami Lehtonen, Anna Murtola, Veera-Maija Murtola, Anna Pöllänen

Installaatiotyöryhmän muut jäsenet: Kastehelmi Korpijaakko, Noora Sandgren, Liisa Söderlund, Carl Alm, Dan Henriksson

Yhteisötaiteellinen työ ja materiaalin kokoaminen: Jenni Bergius, Julia Hovi, Kastehelmi Korpijaakko, Liisa Söderlund, Maaretta Riionheimo, Noora Sandgren, Rosa Maria Perä

Tuotanto: Klockriketeatern

Tuottaja: Julia Hovi

Tekninen tuottaja: Niko Mattila

 

Vyöhyke V | Zon V | Tsooni V | Зона B | Aagga V | V منطقة

Jätetty tila, hylätty tila, löydetty tila, välitila.
Tuttu, tuntematon sekä alati muuttuva alue ja olosuhde.
Vyöhyke V on matka menneeseen, olevaan ja tulevaan,
erilaisiin elämiin ja todellisuuksiin.
Vyöhyke V on matka sisäisiin spektaakkeleihin mielen näyttämöille!

Yhteistyössä taiteilijaryhmä KOKIMOn kanssa toteutettava esitksellinen installaatio Vyöhyke V perustuu moniaistiseen havainnointiin, assosiaatioihin, tilallisuuteen ja kohtaamisiin. Paikkasensitiivinen teos on tiiviisti sidoksissa purkutuomion saaneeseen Vuosaaren vanhaan lukioon, joka toimii myös esityksen tapahtumapaikkana. Vyöhyke V kutsuu yleisön vuonna 1976 rakennetun koulun sopukoihin vielä viimeisen kerran, ennen kuin se puretaan.

Vuosaarelaisten omista tarinoista, tunnelmista ja todellisuuksista inspiraationsa ammentanut Vyöhyke V herättelee kokonaisvaltaisen taide-elämyksen avulla katsojat pohtimaan omaa suhdettaan menneeseen ja tulevaan, ympäröivän todellisuuden jatkuvaan muutokseen.

Teoksessa liikutaan kuin näyttelyssä ja se tapahtuu sisätiloissa. Infoa on saatavilla monilla kielillä.

Esitys on ilmainen, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen
Paikkoja on rajatusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä

Vyöhyke V | Zon V

Vyöhyke V toteutetaan yhteistyössä KOKIMOn kanssa. KOKIMO on vuonna 2010 perustettu taiteilijaryhmä, joka tutkii suhdetta ympäristöön, tilaan, tilanteeseen, olevaiseen sekä todellisuuksiin ja käyttää teoksissaan niistä syntyviä kokemuksellisia havaintoja esityksellisin keinoin. KOKIMO painottaa esityksissään moniaistisuutta sekä kokijuutta katsojuuden sijaan. KOKIMOn jäsenet ovat teatterin, esittävien taiteiden, kuvataiteen ja musiikin ammattilaisia. 

KANGASLAMMEN RANNAT
 

Aika: 21.11.2021 klo 16-19

Paikka: Mustalahdentie/Kallvikintie, Pohjoinen Vuosaari, Helsinki

Liput: Tapahtuma on maksuton
Valotyöpajaan ilmoittautuminen paikan päällä (klo 15.45 alkaen)

 

Sävellys: Juha Kujanpää

Teksti: Kastehelmi Korpijaakko

Ohjaus: Dan Henriksson

Kuoro: Discantus

Kuoronjohtaja: Nina Melasalmi

Saksofoni: Kaisa Siirala

Näyttelijä: Carl Alm

Valotyöpaja: Laura Pokela

Valotaide & tekninen tuottaja: Niko Mattila

Taidepaviljongit: Jenni Bergius, Laura Pokela, Maaretta Riionheimo

Tuottajat: Sebastian Hornborg, Julia Hovi

Tuotanto: Klockriketeatern, sekä KOM-teatteri ja Valokuvataiteen museo

Yhteistyössä Pohjoisen Vuosaaren valojuhlan kanssa

 

Kangaslammen rannat – Monitaiteinen kuoroteos Vuosaaren valojuhlassa

 

Musiikkia, runoutta, valotyöpaja, uniikki valoteos, muistoja ja valokuvia

Tule, näe ja koe – noin 50 hengen taiteilijaryhmä toteuttaa ainutkertaisen ulkoilmatapahtuman Vuosaaren Ilveskorvenpuiston maisemissa!

Kangaslammen rannat on paitsi kantaesitettävän kuoroteoksen nimi myös tapahtumapaikka myöhäissyksyn ulkoilmatapahtumalle. Marraskuun pimeydessä juhlistamme menneitä ja kohdistamme katseet kohti uutta valoa. Kolmetuntisen tapahtuman ohjelmassa on kuoroteoksen lisäksi valotyöpaja ja uniikki valoteos rhododendronpuiston katveessa.

Lisäksi lammen rannoilta löytyy taidepaviljonkeja, jotka heijastavat vuosaarelaisten muistoja ja toiveita. Luopumisen ja toivon paviljongeissa, valon ja varjon leikkien kautta, jätämme samalla jäähyväiset monivuotiselle projektille Vuosaaren maisemissa ja asukkaiden parissa. Pimeän lammen rannalla soi yksinäinen kaihoisa saksofoni, kun valo-olennot kiertävät rantoja ja Kangaslammen henki herää eloon ja johdattelee meitä muistojen kautta kohti kevään valoa.

Teos on osa Pohjoisen Vuosaaren valojuhlaa.

KUVAT


Vuosaaren Valojuhlan ohjelma 21.11.2021 klo 16-19

klo 16-18:30 Valotyöpaja – Laura Pokela, ilmoittautuminen paikan päällä klo 15.45 alkaen

klo 16.30 Musiikkiesitys: Kangaslammen rannat – Klockriketeatern & Discantus | Ilveskorvenpuisto

klo 17:30 Musiikkia: Lammen taikaa – Kaisa Siirala, saksofoni & Discantus-kuoro

klo 18.30 VUOSAARI 21 Musiikkiesitys: Kangaslammen rannat – Klockriketeatern & Discantus

Lammen rannoilta löytyy taidepaviljonkeja, jotka heijastavat vuosaarelaisten muistoja ja toiveita osana Vuosaari 21 -hankkeen ohjelmaa

VUOSAARI 21

"Kuoleva joutsen" -tanssi Vuosaaren uuden lukion työmaalla kesäkuussa 2019. Kuva: Kastehelm Korpijaakko

Klockriketeatern toimii yhteistyössä KOM-teatterin ja Suomen valokuvataiteen museon kanssa vuosien 2019-2021 aikana toteutuvassa monitaiteisessa Vuosaari 21 -hankkeessa. Vuosaari 21 -hanke toteutetaan Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan, Helsingin mallin hankkeena, jatkona Kätketty Vuosaari -hankkeelle, joka toteutui vuosina 2016-2018.​

Hankkeen myötä poikkitaiteellista osallistavaa taidetoimintaa, taidetyöpajoja, kaupunki- ja kylätapahtumia sekä julkisen tilan taidetta järjestetään yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Toimintavuosien aikana kerätystä materiaalista ja ideoista muodostuu esityksellinen ulostulo vuodeksi 2021.

Helsingin mallin tarkoituksena on tasapainottaa ja monipuolistaa kaupunginosien taide- ja kulttuuritarjontaa. Taidelaitokset ulottavat toimintansa seiniensä ulkopuolelle eri kaupunginosissa yhteistyössä alueen asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Lopulliset työskentelymuodot muokkautuvat monialaisen yhteistyötiimin ja paikallisten asukkaiden tarpeiden sekä toiveiden mukaan.

Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, ota meihin yhteyttä!

Klockriketeaternilla hanketta vetää tuottaja Julia Hovi, julia.h.k.hovi@gmail.com





Kuva: Kastehelmi Korpijaakko



 

UUSI ARKI – VALOKUVANÄYTTELY

Mitä on hyvä elämä silloin kun uusi ja tuntematon muuttaa tutun toiseksi? 

Uusi arki -valokuvanäyttely levittäytyy joulukuussa 2020 kauppakeskus Columbuksen tiloihin. Columbus on kaikille tasavertaisesti saavutettava näyttelypaikka ja kuvat voi kohdata vaikka kauppareissulla. 

Keväällä 2020 meille kaikille koitti uusi arki. Vuosaarelaiset lähtivät Vuosaari 21 -yhteisötaidehankkeen työpajoissa rohkeasti tallettamaan muutosta ja sen herättämiä tunnelmia. Yhteisen valokuvaprojektin aikana on huomattu kuvien voima toimia etäällä olevien ihmisten välisenä yhdistävänä siltana; kohtaamisia kuvien äärellä on pidetty yllä muuttuneista tilanteista huolimatta ja arjen pienten asioiden jakamisen merkitys on tullut esille yhtenä arkea kannattelevana asiana. Toisaalta lähiluonnon poluilla on kuljettu uuden arjen myötä kenties tavallista ahkerammin ja siellä kohdattuja maisemia arvostaen.

Kuva: Juhani Greinert, Ruuan tuoksu

VALOJUHLA 2020

Vuosaari 21 osallistui 15. marraskuuta järjestettyyn jokavuotiseen Vuosaaren Valojuhlaan yhdessä valotaiteilja Otso Vartiaisen kanssa.

Remember me -valoteoksessa valokruunu kohosi pienelle saarelle Kangaslammen keskellä. Samalla erilaiset valokeilat etsivät toisiaan lammen vedellä. 

Laiturilla hiljennyttiin Suuren luopumisen kirjan äärelle pohtimaan, mistä haluaisi luopua tai mistä on joutunut luopumaan.


Kuva: Klockriketeatern/Sebastian Hornborg

VIRTUAALINEN KOTIALBUMI

Vuosaari 21 -hankkeessa on vuoden 2019 ja kevään 2020 aikana vierailtu erilaisissa vuosaarelaisissa kodeissa keskustelemassa elämästä albumikuvien ja kodin esineiden äärellä. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila keskeytti Kotialbumi -projektin työskentelyn ja sulki monet projektiin osallistuneista neljän seinän sisään. Toukokuussa 2020 päätimme jatkaa työskentelyä virtuaalisesti videoyhteydellä ja mukaan lähti asukkaita viidestä eri kodista.

GALLERIA

MITÄ ON HYVÄ ELÄMÄ?
– performatiivinen ajatuskeräämö

Vuosaari 21 järjestää kolmivuotisen toimintakautensa ajan performatiivisia ajatuskeräämöitä, joissa talletetaan osallistujien hyvään elämään liittyviä ajatuksia. Kerätty materiaali toimii pohjana hankkeen myöhemmille ulostuloille Vuosaaressa.

GALLERIA

VALON JA KAAMOKSEN JUHLAT 2019

Vuosaari 21 osalloistui Vuosaaren Kangaslammella valon juhlaan 16.11.2019 musiikin, tanssin, valojen ja Remember me -kävelyteoksen myötä. Illassa koettiin kaikille lammen eläville osoitettu puhe-esitys ja kävelyteokseen liittyvä rituaali. Suuren Luopumisten kirjan äärellä käytiin moninaisia glögikeskusteluja.

GALLERIA

WANHAN VUOSAAREN ELOJUHLAT

Vuosaari 21 osallistui Wanhan Vuosaaren Elojuhlille 17.8.2019 Ilveskorven puistossa. Kaikille avoimessa tapahtumassa pohdittiin hyvän elämän ja aluemuutosten kysymyksiä yhdessä asukkaiden ja Vuosaari-Vartiokylänlahti-tiimin arkkitehdin kanssa. Keskustelun pohjana toimivat asukkaiden ylöskirjaamat ilot, surut, painajaiset ja unelmat, joita Vuosaari 21 keräsi. Kysymyksiä käsiteltiin avoimesti keskustellen; tiedotusta ja kuulemista tapahtui molemmin puolin.

GALLERIA